Tervetuloa Kennel Zaponka's kotisivuille

Kasvatan borderterrierejä pienimuotoisesti kotonani Helsingissä. Pentueita syntyy keskimäärin 1-2 vuodessa. Kaikki yhdistelmät on tarkkaan harkittu ja vain sellaisia, joista olen itse valmis jättämään kotiin tai sijoittamaan pennun.


Kasvatustyössäni pyrin ensisijaisesti tuottamaan terveitä ja hyväluonteisia jälkeläisiä nartuilleni. Koiria, joilla on mahdollisimman hyvät lähtökohdat hyvään, terveeseen ja pitkään elämään perheensä jäseninä. Rotutyypillinen käyttäytyminen ja -ulkomuoto ovat myös tärkeä osa työtäni rodun ja sen alkuperäisen käyttötarkoituksen säilymisen kannalta. Borderterrieri on monipuolinen harrastuskoira ja toivonkin, että kasvattini saisivat mahdollisuuden käyttö- ja näyttötuloksiin. Myyn pennut ensisijaisesti aktiivisiin harrastaviin koteihin.


Kiitos, että päätit vierailla sivuillani.